perjantai 25. elokuuta 2017

Mitä meinaan saada aikaiseksi?

Edellinen kirjoitukseni tarkastuslautakuntatyön aloittamisesta kohdallani, ja koulutuksesta jolla työ alkoi, poiki minulle osoitetun kysymyksen kuntapolitiikkaryhmässä Facebookissa. "Mitä meinaat saada aikaiseksi". Se on hyvä kysymys, ja siksi halusin tehdä siitä oman kirjoituksen.

Olen kuntapolitiikassa keltanokka ja opettelen asioita. Innolla, mutta uutena. Tämän blogin tarkoitus on ollut laittaa omia ajatuksia ylös, ja valaista ehkäpä jollekin muullekin, joka pohtii kuntapolitiikkaan lähtemistä, että mitä tämä voi pitää sisällään. Paikka tarkastuslautakunnassa antaa mahdollisuuden tutustua toimintoihin läpi linjan, ja on siksi todella mielenkiintoinen pesti.



Olen lukenut huolella läpi edellisen tarkastuskertomuksen. Pistin merkille että jotkin asiat ovat edistyneet hyvin (mm. keskustan alueen kehittäminen viihtyisämpään suuntaan, pitkäaikaistyöttömien parempi työllistyminen ja peruspalveluiden panostaminen ennaltaehkäisevään työhön). Toisaalta huolta aiheuttaa esim. kunnan velkaantuminen ja jotkin kaavoitukseen liittyvät asiat. Ymmärrän että toiset asiat ovat helpompia toteuttaa kuin toiset, ja jotta tiedetään miten onnistuttiin, on oltava kartoitettuna lähtötila ja luotuna mittarit joilla edistymistä ja onnistumista mitataan.

Osaltani toivon ja odotan avointa keskustelua palvelualojen ja niiden vastuullisten kanssa. Kuin myös valtuutettujen ja lautakuntatyötä tekevien kanssa. Näen että kun tietoa jaetaan ja toisaalta kuunnellaan toistenkin osapuolten ajatuksia, voidaan löytää parhaat keinot asioiden edistämiselle.

Oikeastaan aika asiakaslähtöinen kunnan tavoitteiden yhteenveto löytyy Strategiasanomista, katso oheinen linkki "Mäntsälä Strategia-extra" Alla ote tuosta dokumentista. Olen siihen boldannut muutamia kohtia jotka kolahtavat minulle heti ensimmäisinä. Kaikki tavoitteet ovat toki tärkeitä, mutta uskon että esim. elinkeinojen ja yritystoiminan tukemisella saadaan aikaan positiivista pöhinää aluella ja se tuo mukanaan palveluita, elinvoimaisuutta ja parempaa taloutta.

Tulevien vuosien tavoitteena on:

• hallittu väestönkasvu asemakaava-alueella 
• toimivat ja tarkoituksenmukaiset palvelut 
elinvoimainen ja viihtyisä palveluiden keskus 
• toimiva joukkoliikenne sekä turvallinen ja kattava kevyenliikenteen verkosto 
• kilpailukykyinen ja monipuolinen asumisen ja yrittämisen tonttitarjonta 
vahva ja monipuolinen elinkeinorakenne 
• kuntakonsernin talouden tasapaino 
• osaava ja hyvinvoiva henkilöstö

Olen urheilija henkeen ja vereen. Haluaisin sanoa että meinaan hommata meille uimahallin. Ja hyvät pyörätiet, ja harrastusmahdollisuuksia kaikille muksuille moneen eri lajiin. Toisaalta olen talousihminen, ja ymmärrän mitä kaikkien näiden (ja muiden toiveiden) toteuttaminen maksaa. Siksi pidän malttia, vaikka tiedän että se ei kaikkia miellytä.

Olen myös sosiaalista sorttia. Kova puhumaan ja verkostoitumaan. Ajan vahvasti avointa keskustelua ja toista kunnioittavaa mielipiteenvaihtoa. Uskon yhteistyöhön ja ihmisten haluun saada porukalla asioita eteenpäin.

Haluan edistää hyvää tätä päivää ja huomista muksuille. Niin omille kuin muiden. Näen että tuoreet, terveet koulut, hyvät harrastusmahdollisuudet ja aktiivista yhteistyötä tekevät aikuiset mahdollistavat tämän.

Se mitä tarkastuslautakunnassa pystyn asioille tekemään, on maltillista. Voin kuitenkin siellä ollessani kerätä ja jakaa tietoa, osallistaa eri tahoja, viedä viestiä eteenpäin ja kerätä viisautta.

Kerro sinä mitä haluaisit minun saavan aikaiseksi? Lupaan vähintäänkin pohtia asiaa.

Raisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti